Ensiksi mä haluan sanoa, että tää kuva on vuoden takaa, just ennen ku mä lähin vaihtoon. Toiseksi mä haluan sanoa että en halua tästä mitään valituspostausta tai mitään itsesäälirumbaa. Mä vaan haluun jakaa tän asian teijän kanssanne, koska se pyörii mun päässä joka päivä; nimittäin vaihtarikilot. Meitä varotettiin joka suunnasta, että niitä kiloja tulee, halusitte tai ette. Mun oli tosi vaikee uskoo tota, koska oon aina ollu pieni niin jotenki mä kai aattelin että ei noi kilot muhun iske. Noh nyt on mieli vähän muuttunu tosta. Mä en halua jakaa mitään vaakalukemia teijän kanssanne tai montako kiloa on tullut lisää. Itseasiassa se luku mitä vaaka mulle näyttää ei oo se pääpointti. Se ei oo se mikä mua eniten ottaa päähän. Enemmän mua häiritsee se mitä mä tunnen ja mietin pääni sisällä. Mua inhottaa, että mä oon näin iso mitä mä oon nyt, koska en oo ikinä ennen ollut näin runsas (mietin kauan mitä sanaa käyttäisin, haha). Jotenki tuntuu, että ihan mitä vaan mä laitan suuhuni, oli se sitten salaattia tai suklaata tai mitä tahansa, niin se tuntuu ja näkyy joka paikassa. Tuntuu siltä, että mä oon ainut ihminen maanpäällä kehen kertyy kiloja. Kamut mässäilee mitä tahansa ja pysyy samoissa mitoissa, mutta sitten siellä on minä, joka vaan lihoo. Mä oon yrittäny miettiä miksi näin? Oon tullu siihen tulokseen, että täällä esimerkiks ruokailuajat on ihan erilaisia mitä Suomessa. Kouluun pitää raahata oma lounas ja illallinen syödään kuuden-seittemän aikaa illalla. Täällä myös syödään välipaloja sillon tällön ja välipalalla mä tarkotan kakkupalaa. Mä oon syöny Australiassa ihan sikana lihaa, mitä mä en koti-Suomessa niinkään syöny. Mutta enhän mä voi oikeestaan pelkästään näiden ruokatottumuksia syyttää, koska oonhan mäkin ollu ihan itse syypää tähän kaikkeen. Nyt kun mä mietin taakse ajassa, mä oikeesti tajuun kuinka paljon mun tuli syötyä suklaata ja jotain roskaruokaa. Eniten mä toivon, että Suomessa nää kilot, tietenkin työn kanssa, karisee. Mun ei vaan oo hyvä olla tässä vartalossa mikä mulla on nyt. Se tuntuu vieraalta ja täysin väärältä.
Mä halusin oikeestaan jakaa tän asian teijän kanssanne ensinäkin sen takia, koska se on mun päässä joka ikinen päivä. Joka päivä mä katon itteeni peilistä ja voivottelen kuinka paksu musta on tullu ja kuinka huono itsekuri ja päättäväisyys mulla on. Mutta se on oikeesti vaikeeta yrittää laihtua vaihtovuoden aikana, uskokaa tai älkää. En mä voi käskeä mun host perhettä kokkaamaan mulle joka ilta jotain spesiaaliterveysruokaa tai olla nirsona joka Rotary kokouksessa, sun muissa tilaisuuksissa. Se on myös vaikeeta ihan vaan näiden ruokailutottumuksien takia. Aina viikonloput on täynnä, syödään ulkona, illallistetaan kamujen luona, käydään leffassa tai ollaan juhlimassa. Meitähän varotettiin tästä moneen otteeseen, mutta minä itsepäisenä en kai uskonu sitä tarpeeksi hyvin. En mä oo kuitenkaan antanu kilojen pilata mun vaihtovuotta ja muutenkin täällä on niin paljon muutakin mietittävää kun vaa'an lukemien tsekkaaminen ja tarkkaileminen mitä mä suuhuni laitan. Tarkotus on nauttia tästä vuodesta ja miettiä 'sivuvaikutuksia' myöhemmin!
Toinen syy minkä takia mä jauhan tästä asiasta on se, että mä oon lähiaikoina lukenut paljon juttuja puhtaasta syömisestä ja ruoasta. Siitä löytyy paljon tietoa kun ihan vaan googlaa 'clean eating'. Mun host äiti sai mut kiinnostumaan tästä koko touhusta, koska se on ihan mahtava kokki ja sillä on intohimo ruokaan. Sillä oli myös ajanjakso, jollon se oli tosi kiinni tossa puhtaasti syömisessä ja puhtaasta ruoasta. Tällä hetkellä se kuitenkin sallii itelleen muutakin. Toinen asia on se, että mä oon ihan tosissaan aikomassa treenaamaan puolimaratoniin. Juoksemisesta on tullu mulle tosi tärkee ja nautinnollinen asia täällä Australiassa ja mä haluun asettaa itelleni tavotteita. Suuria ja pieniä. Mua ei kiinnosta tippakaan mihin aikaan mä juoksen sen, koska mun tavote on vaan päästä maaliviivalle. Saa nyt nähdä kuinka kauan tää mun hypetys näihin kahteen asiaan riittää, mutta eikö se oo aina hyvä kokeilla uutta, innostua ja yrittää pitää tavotteistaan kiinni!
